Ilmiö Bruno Gröning
Bruno Gröning

Ensimmäisestä ajatuksesta valmiiseen elokuvaan


Yksi 80 aikalaistodistajasta haastattelussa
Kun elokuvan "Ihmeaposteli" filmaustyöt olivat vuonna 1993 päättyneet, ja elokuva oli tullut elokuvateattereihin, alkoivat pian sen jälkeen uuden, vielä suuremman elokuvaprojektin valmistelut:

Elokuva Bruno Gröningin elämästä.

Koko vuosi 1994 käytettiin elokuvan suunnitteluun ja tutkimustyöhön. Arkistomateriaalia käytiin läpi, aikalaistodistajien kertomuksia tutkittiin, yhä enemmän tietoa ja faktoja kerättiin.

Helmikuussa 1995 ensimmäisen klaffin osat lyötiin yhteen. Siitä alkoi monta vuotta kestänyt matka erään ilmiön jäljille. Yli 80 aikalaistodistajaa haastateltiin. Gdanskissa (Danzig) ja Pariisissa käytiin alkuperäisillä tapahtumapaikoilla. Dramatisoituja kohtauksia kuvattiin ja alkuperäisiä tallenteita kerättiin elokuva-arkistoista. Satoja valokuvia, dioja ja asiakirjoja kopioitiin. Viimeiset haastattelut kuvattiin vuoden 2000 alussa ja viimeiset dokumentit vielä vuonna 2002.
Aikalaistodistaja tri Nebelsiek tapasi Bruno Gröningin 1949 Wangeroogen saarella ja oli monien parantumisten todistaja.

Yli 2.000 statistia herättää Rosenheimin Traberhofin silloiset tapahtumat jälleen henkiin. 		Merkittävä tapahtuma oli "Traberhofin kohtaus" toukokuussa 1997, jossa oli mukana yli 2.000 statistia. Välttämättömät valmistelut kestivät viikkoja. Oli etsittävä statisteja, hankittava satoja asuja puvustoon, hankittava tekninen laitteisto, saatava kokoon elokuvatiimi ja haettava luvat.
Jo aamupäivällä lähtivät ensimmäiset statistit matkaan. Vaikka kuvaus käynnistyi vasta, kun oli tullut pimeää, oli paikalle saapunut jo satoja henkilöautoja ja suuri määrä linja-autoja. Vähitellen paikat entisen Traberhofin, Rosenheimin lähellä sijainneen maalaistalon, edessä täyttyivät. Rakenteiden ja rekvisiitan avulla paikan saattoi tuntea vuoden 1949 Traberhofiksi.
Puvustamon avustajilla on kädet täynnä tekemistä.

Koko yön statistit seisovat ja odottavat Traberhofin edessä – kuten avunetsijät aikoinaan vuonna 1949.


Elokuvatiimiin kuului 70 henkilöä. He huolehtivat maskista, kampauksista, puvuista, rakennelmista, valaistuksesta ja muusta sellaisesta. Heti kun tuli pimeää, alkoi tapahtua. Aamuun mennessä piti kaiken olla valmista. Yhtäkkiä aggregaatti ei enää toiminut. Myöhemmin tuli kameran kanssa ongelmia. Münchenistä oli haettava varaosia.

Monista vaikeuksista huolimatta kuvaus oli saatu päätökseen vähän ennen auringonnousua. Aamulla kello 6.00 oli alue, jolle oli vähän ennen leiriytynyt yli 2.000 ihmistä, täysin tyhjä. Ei mikään muistuttanut enää yön tapahtumista.

Yhteensä kuvattiin yli 70 tuntia filmimateriaalia. Sen jälkeen oli tämä valtava määrä tarkistettava, lajiteltava ja leikattava. Pian tuli selväksi, että alkuperäistä konseptia valmistaa yksi kokoillan elokuva ei voitu toteuttaa. Aihetta ei voitu käsitellä kahdessa tunnissa, Bruno Gröningin elämää ei voitu puristaa tavalliseen formaattiin. Siitä oli tehtävä kolme elokuvaa. Kesto melkein viisi tuntia.


Avauksen filmaustyöt, dokumenttielokuvan avauskohtaus.
Epätavallinen aihe, epätavallinen elokuva, epätavallinen formaatti.